Yhteiskehittäminen on ihmisten välistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksessa on kyse siitä, kuinka taidokkaasti osaamme tunnistaa omia tunne-, toiminta- ja ajattelutapoja sekä kuinka kyvykkäästi toimimme yhdessä eri tavoitteiden saavuttamiseksi. Tässä artikkelissa esitän kolme väitettä siitä, mitä on vastuullinen yhteiskehittäminen. Lopussa kytken nämä osa-alueet yhteen vaikuttavuusteeman alle. Tavoitteenani on saada aikaan ”ajattelun liikettä” Esa Saarisen sanoin.
1. Yhteiskehittäminen on tapa suunnitella ratkaisuja tulevaisuuden tarpeisiin
Tiedätkö, miten seuraavien viidenkymmen vuoden aikana työskentely, oppiminen ja asuminen kehittyvät? Globaalin pandemian aikana on helppo sanoa, että vastaus on mahdoton meille kaikille. Ainut keino luoda tulevaisuuskuvaa on avoin keskustelu ihmisten kanssa, vaihtoehtojen tutkiminen ja läpinäkyvät valinnat matkan varrella.
Lähestymistavan ja yhteiskehittämisen tarpeet vaihtelevat rakennushankkeiden eri vaiheissa. Aalto-yliopiston, taiteen maisterin opinnäytetyössäni, tutkin käyttäjälähtöisiä rakennushankkeita ja niihin liittyviä osallisuuden muotoja. Alla olevassa kaaviossa avaan kokonaiskuvaa käyttäjäkeskeisistä rakennushankkeista perustuen kyseiseen tutkimukseeni.
Kaiken työn perustana on tulevaisuusnäkökulma: Minkälaista muutosta haluamme tai emme halua? Tästä syntyy strategia koko hankkeelle (kuvassa alin taso). Suunnittelun alkaessa on usein jo tehty useita arvovalintoja tulevan rakennuksen toteuttamiseksi. Nämä valinnat tuodaan näkyväksi viestinnän keinoin (ylimmällä tasolla) sekä yhteiskehittämisen tilanteissa (keskimmäinen taso).
Rakennuksen suunnittelun edetessä (kuvan keskimmäinen taso) siirrytään tulevaisuusnäkökulmista kohti tilanäkökulmia; isosta mittakaavasta kohti yksityiskohtaisempaa mittakaavaa; arvoihin perustuvasta visioinnista kohti huoneiden varusteita. Käyttäjänäkökulmat vaihtelevat mittakaavan mukana: Ihmis- ja planeettakeskeisyydestä kohti käyttäjien aktiivisempaa toimijuutta, kokemusasiantuntijuutta.
Parhaimmillaan yhteiskehittäminen on rehellistä. Kehittämisen prosessi on viisaasti suunniteltu, projektipäällikkö viestii selvästi, missä vaiheessa ollaan ja mihin voi vaikuttaa. Koko prosessi on oppimisprosessi, jossa oppimisen kautta voidaan tehdä yhä viisaampia valintoja. Kaikki kerätty ja luotu tieto kulkeutuu eri vaiheiden yli. Yhteinen ymmärrys kasvaa pala palalta.
2. Yhteiskehittäminen on vaikuttamista, joka on meidän perusoikeutemme
Vaikuttaminen omaan elinympäristöön on kaikkien kansalaisten oikeus. Se ei ole kuitenkaan pakollista. Kansalainen voi vaikuttaa olemalla aktiivinen niillä tavoin ja niissä paikoissa, jotka mahdollistavat oman mielipiteen ilmaisun. Vaikuttamisen muotoihin on syntynyt kuulemisen rinnalle uusia monimuotoisempia tapoja mahdollistaa keskustelu, yhteinen ideointi ja päätöksenteko (esim. Männistö & Wilhelssom; Sitra, 2017). Kansalaisosallisuudesta voidaan oppia uutta myös rakennushankkeiden osallisuuteen.
Rakennushankkeelle ei ole laissa määrättyä velvollisuutta turvata kansalaisille osallistumismahdollisuutta toisin kuin esimerkiksi kaavoituksessa on velvoitettu (Maankäyttö- ja rakennuslaki 132/1999). Näin ollen yhteiskehittämisen laajuus perustuu tilaajan ja rakentajan ymmärrykseen siitä, mitä lisäarvoa se tuottaa heille, suunnittelijoille ja käyttäjille. Tämän lisäarvon äärelle voisi pysähtyä useammin, jotta löydetään oikeat paikat eri yhteiskehittämisen muodoille.
Tapoja vaikuttaa on monia ja niillä on erilaisia painotuksia vallan käytössä. Voidaan puhua erilaisista lähestymistavoista yhteiskehittelyyn tai käyttäjälähtöisyyteen. Alle on listattu kolme erilaista tapaa ottaa ihmiset mukaan suunnitteluun (Nevari, 2020).
EI OSALLISUUTTA / Voimme suunnitella ja kehittää ilman osallisuutta. Suunnittelu etenee suunnittelijoiden ja työryhmän toimesta. He voivat inspiroitua käyttäjien toiveista ja tarpeista, mutta päätökset tehdään suunnittelijoiden toimesta. Tämä osallisuuden muoto sisältää selvitystyön ja käyttäjistä inspiroitumisen eri muodot (ks., esim. Hyysalo & Johnson 2015-2017; Hyysalo, 2009).Tällöin henkilöstölle kerrotaan, mitä tapahtuu, mutta heille ei anneta mahdollisuuksia vaikuttaa ratkaisuun.
OSALLISTAMISTA (engl. participation) / Voimme tiedottaa, kuulla mielipiteitä ja ideoida yhdessä. Suunnittelun edetessä ihmiset osallistuvat ideoiden kehittämiseen tuomalla omat mielipiteensä esille, äänestämällä tai yhdessä suunnittelemalla. Luodut ajatukset koostetaan yhteen ja näiden koosteiden kautta tehdään valintoja. Dokumentoimme ja viestimme valinnoista sekä tuloksista. Tämä osallisuuden muoto painottaa organisaatiokehittämistä (Mattelmäki & Visser, 2011) ja demokraattisia sekä viestinnällisiä keinoja (ks. esim. Gutmann & Thompson, 2004; Mouffe, 2000). Toisin sanoen, käyttäjät vaikuttavat päätöksiin mielipiteillään ja erilaisin äänestyksin. Heillä ei kuitenkaan ole valtaa tehdä päätöksiä.
YHTEISKEHITTÄMISTÄ (engl. collaboration) / Voimme ottaa ihmiset mukaan aktiiviseen yhteiskehittelyyn kahdella tapaa: Jaamme vastuuta päätöksistä joiltain osin tai annamme täyden päätösvallan yhteisölle. Jälkimmäisessä tapauksessa yhteisöllä on oltava riittävät resurssit ja ymmärrys kokonaisuudesta, jotta he voivat tehdä kestäviä päätöksiä. Päättävät ryhmät voivat olla aktiivisesti mukana suunnitteluryhmissä tai he voivat olla itse suunnittelijoina. Heille annetaan päätösvaltaa. Näin tilojen käyttäjistä ja tilavastaavista tulee joko osittain tai kokonaan muotoilijoita, muutosjohtajia ja suunnittelijoita osana ammattilaisten tiimiä. Tässä osallisuuden muodossa painottuvat yhteiseen luovuuteen ja jaettuun asiantuntijuuteen (ks. esim. Thackara, 2005; Mattelmäki & Visser, 2011; Cottam & Leadbeater, 2004; Vaajakallio, 2012).
Rakennushankkeissa tarvitaan kaikkia näitä eri osallisuuden muotoja oikea-aikaisesti eri vaiheisiin kytkien. Kun tehdään tietoisia päätöksiä osallisuuden muodoista eri vaiheissa, voidaan puhua strategisesta käyttäjälähtöisestä kehittämisestä (ks. esim. Hyysalo ym., 2016; Hyysalo & Hyysalo, 2018; Hyysalo & Johnson, 2015–2017). Käyttäjälähtöinen suunnittelu vaatii pysähtymistä sen äärelle, mitä ollaan tekemässä ja miksi. Keskusteluun nousevat resurssit, osaaminen, viestintä, projektipäällikön rooli, riskien ja kustannusten hallinta, tiedon kerääminen, dokumentointi ja kuljettaminen vaiheesta toiseen. Keskeiseksi onnistumisen avaimeksi muodostuu ihmisten oikea-aikainen osallistuminen visiointiin ja suunnitteluun.
3. Yhteiskehittäminen on vuorovaikutus- ja tunnetyötä, jolla on vaikutus hyvinvointiimme
Suunnittelussa ja muotoilussa keskeistä on pyrkimys luoda parempaa elinympäristöä. Kun tämä prosessi avataan ihmisille, avautuu arvokeskustelu: Millaista on mielekäs elämä, millaiset ympäristöt tukevat tavoitteitamme, kenelle valittu ratkaisu on mielekäs ja kuka saa tehdä lopulliset valinnat? Ratkaisut ovat usein jollekin ryhmälle parempia kuin toisille. Siksi tavoitteena voi olla riittävän hyvä ratkaisu, mikä ei välttämättä ole paras vaihtoehto kenellekään. Jos tätä keskustelua ei käydä, voi seurauksena olla esimerkiksi vihainen kapina. Mikäli keskustelu avataan, mutta sitä ei johdeta ja ohjata, seurauksena voi olla uupuneet ja hämmentyneet osallistujat.
Toisin sanoen, ihmisten osallistuminen suunnitteluun vaatii vuorovaikutuksen viisasta muotoilua. Ajankohtaisessa väitöskirjassa Soto Hormazába (2021) toteaa, että yhteisöllisyyteen painottuvassa yhteiskehittämisessä fasilitaattorilta edellytetään hyviä tunnetaitoja.Tunteemme vaikuttavat ajatteluumme ja toimintaamme suuresti. Omat tunteemme myös tarttuvat muihin. Meillä jokaisella on vastuu omista tunteista ja toimintatavoistamme, minkä takia on tärkeää tulla tietoiseksi omista tuntemuksista. Kyseessä on taito, joka opitaan. Taito ymmärtää itseä ja toisia sekä kykyä toimia yhdessä. Uusi tapa suunnitella vaatii siis rinnalleen uusia taitoja suunnittelijoille, muotoilijoille ja ennen kaikkea vuorovaikutusta ohjaaville fasilitaattoreille. Väitän, että tunnetyöskentelyllä on positiivinen vaikutus meidän kaikkien, osallistujien ja suunnittelijoiden hyvinvointiin.
Mitä tapahtuisi, jos toisimme tunteet yhteiskehittelyn ytimeen? Todennäköisesti fokusoisimme ja priorisoisimme tehtäviä enemmän, jättäisimme enemmän tekemättä, auttaisimme toisiamme jaksamaan, puhuisimme avoimemmin tunteista, esteistä ja jopa vaikeista aiheista. Näin kehittämisestä tulisi inhimillisempää.
Tiivistäen, yhteiskehittäminen tarjoaa mahdollisuuksia tavoitella hyvinvointia ihmisille, aktiivista vaikuttamista yhteiskunnan jäsenenä ja kestäviä tulevaisuuden ratkaisuja. Kaikki tämä parhaimmillaan tapahtuu yhdessä iloiten ja oppien.
Elämme aikaa, jossa hyvinvointi- ja ympäristöongelmien ratkaiseminen ovat ajankohtaisempia kuin koskaan ennen. Vastuullisuus ja vaikuttavuus nousevat esille. Rakennushankkeissa yhteiskehittämisen sisällöt perustuvat tilaajan ja rakentajan ymmärrykseen siitä, mitä positiivista lisäarvoa se tuottaa ja millä panoksella. Lisäarvo ja panos voi kohdistua rakennuttajalle, suunnittelijoille, käyttäjille ja sidosryhmille. Tämä vaatii pysähtymistä rakennushankkeen mahdollisuuksien äärelle. Tästä kokonaistarkastelusta syntyy vaikuttavuutta vastuullisesti.
Miten teillä suunnitellaan yhteiskehittämisen polku nykyisin? Miten voisitte tehdä sen viisaammin?
Vastuullisuus on aktiivisia tekoja, joista seuraa hyvää. Tällä kirjoituksella toivon herättäväni kiinnostusta vastuulliseen ja vaikuttavaan yhteiskehittämisen suunnitteluun. Anna hyvän kiertää: Mitä ajatuksia sinulla lähti liikkeelle lukiessasi tekstiä? Voit jakaa ajatuksiasi, vaikka kaverille tai suoraan minulle. Kuinka ihanaa olisikaan saada viesti, jossa kerrot mikä osa-alue puhutteli juuri sinua!
Kiitos sinulle siitä, että pysähdyit lukemaan ja pohtimaan yhteiskehittämisen taikaa. Lempeyttä ja rohkeutta kaikille vastuullisuuden kehittyvällä maaperällä <3
Julianna Nevari / p. +358 40 526 0198 / julianna.nevari@kompus.fi / www.kompus.fi
Kirjoittaja, Julianna Nevari, on ihmiskeskeiseen suunnitteluun ja kehittämiseen erikoistunut strateginen muotoilija, sisustusarkkitehti ja työ- ja oppimisympäristöasiantuntija. Julianna toimii yrityksensä Kompus Oy:ssa yhteiskehittämisen kumppanina edistäen uusia tapoja toimia yhdessä kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Juliannasta sanottua ”Olet todella mahtava ihminen. Näet kokonaisuuksia, innostut helposti, olet todella luova, näet asiat uudella ja uutta kehittävällä ja rakentavalla tavalla. Lisäksi olet vielä aivan ihana!”
Lähteet:
Cottam, H., & Leadbeater C. (2004). Health: Co-creating services (RED paper 01). London, UK: Design Council.
Finlex (1999). Maankäyttö- ja rakennuslaki 132/1999. Ympäristöministeriö. Haettu 8. lokakuuta, 2021 osoitteesta https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132
Gutmann, A., & Thompson, D. (2004). Why deliberative democracy? Princeton, NJ: Princeton University Press.
Hyysalo, S. (2009). Käyttäjä tuotekehityksessä. Tieto, tutkimus, menetelmät. Helsinki: Taideteollisen korkeakoulun julkaisu B 97.
Hyysalo, S. & Johnson, M. (Eds.) (2015-2017). Co-design journey planner. INUSE Research Group, Aalto University. Retrieved April 18, 2020, from http://codesign.inuse.fi/
Hyysalo, S., Elgaard Jensen, T., & Oudshoorn, N. (Eds.). (2016). The new production of users: Changing innovation collectives and involvement strategies. New York: Routledge.
Hyysalo, V., & Hyysalo, S. (2018). Mundane and strategic work in collaborative design. Design issues, 34(3), 42-58.
Kiiski Kataja, E. 2017. Demokratian vaikeuksista kohti tulevaisuuden osallisuutta. Haettu osoitteesta
https://www.sitra.fi/julkaisut/demokratian-vaikeuksista-kohti-tulevaisuuden-osallisuutta/.
1. Männistö, & N. Wilhelmsson (Eds.), Demokratiassa kuplii: Dialogin mahdollisuus suomalaisessa digiyhteiskunnassa (pp. 27-29). Oikeusministeriö. Haettu osoitteesta https://oikeusministerio.fi/documents/1410853/5025472/Suomi100-Demokratiassa_kuplii_FINAL_FI_low.pdf/
Mattelmäki, T., & Sleeswijk Visser, F. (2011). Lost in CO-X -Interpretations of Co-Design and Co-Creation. In L-L. C. Norbert Roozenburg (Ed.), Proceedings of IASDR’11, 4th World Conference on Design Research, Delft University, International Association of Societies of Design Research (IASDR).
Mouffe, C. (2000). The democratic paradox. London: Verso.
Nevari, J. (2020). Collaboration matters: A retrospective of three user-centred building projects at Aalto University. Master’s theses. Aalto Universitu School of Art, Design and Architecture, Department of Design. Espoo. Retrieved from
http://urn.fi/URN:NBN:fi:aalto-202006143732
Soto Hormazába, M. (2021). Emotional skills for service designers in co-creation practices. Väitöskirja. Lapin yliopisto, Taiteiden tiedekunta. Rovaniemi. 101 s. Haettu osoitteesta
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-242-9
Thackara, J. (2005). In the Bubble: Designing in a Complex World. Cambridge, Massachusetts: The MIT Press.
Vaajakallio, K. (2012). Design games as a tool, a mindset and a structure (Doctoral dissertation). Aalto University, School of Arts, Design and Architecture. Aalto University publication series 87/2012. Retrieved from http://urn.fi/ URN:NBN:fi:aalto-201312037994