Vuoden työympäristöteko -kilpailun voittaja herätti henkiin entisen Nokian kampuksen

Ensimmäistä kertaa järjestetyn Vuoden työympäristöteko -kilpailun voittajaksi on valittu Salo IoT Campus, joka muutti Nokian ex-kampuksen aktiiviseksi monikäyttäjäympäristöksi. Tuomaristo kiitteli erityisesti voittajan innovatiivisuutta ja rohkeutta rakentaa monialainen yhteisö ja ekosysteemi, joka hyödyntää olemassa olevia tiloja palvelualustana. Kilpailun voittaja julkistettiin REWORK Workplace Experience Summitissa 8.10.2019.

Vuonna 2017 Nokian ja Microsoftin aiemmin käyttämiin tiloihin perustettu kampus toimii nykyisin yritysten, tutkijoiden sekä oppilaitosten yhteisönä. Noin 90 000 neliötä käsittävältä kampukselta löytyy muun muassa uudistetut coworking -tilat, pientoimistoja, tutkimuslaboratorioita, tuotekehitystiloja sekä laajat palvelut. Palveluihin on panostettu tarjoamalla käyttäjille yhteisiä elokuvailtoja ja liikuntavuoroja.  Kampuksen ympäristö on suunniteltu erilaisten toimijoiden joustavaksi työympäristöksi, jossa jokainen pääsee osalliseksi yhteisön luomasta synergiasta ja toisaalta tuo oman osaamisensa yhteisön saataville. Kampuksen tilat toimivat myös testiympäristönä uusille innovaatioille.

Vuoden 2019 Työympäristöteko-palkinnot julkistettiin Sofia Future Farmissa Helsingissä.

Lisäksi kilpailussa palkittiin työympäristöjohtamisen edelläkävijä -kunniamaininnalla Elisa, joka on menestyksekkäästi kehittänyt työympäristöjään jo yli vuosikymmenen ajan. Nykyisen työympäristöjen kehittämisen ytimessä on käyttäjälähtöinen jatkuvan parantamisen toimintamalli, joka yhdistää laajasti organisaation eri osa-alueet. Erityismaininnan sai myös Puolustusvoimien työ- ja oppimisympäristökonsepti, jossa organisaatio on rohkeasti uudistanut muuntojoustavilla ja monikäyttöisillä tilaratkaisuilla varuskuntia ja toimipaikkoja.

”On hienoa, että voimme tällaisen kilpailun kautta kertoa onnistumisista ja antaa positiivisten esimerkkien puhua puolestaan – sitä tehdään mielestäni aivan liian vähän. Työympäristöt koskettavat pitkälti jokaista jossain kohtaa elämää, ja suurin osa meistä viettää enemmän aikaa työpaikalla kuin missään muualla. Toimivilla työympäristöillä ja rakennuksilla onkin merkittävä vaikutus hyvinvointiin ja elämänlaatuun. Konkreettisilla esimerkeillä voimme viestiä työympäristöjohtamisella aikaansaaduista onnistumisista myös toimialan ulkopuolelle”, toteaa tuomariston puheenjohtajana toiminut Maija Patjas Rapalista.

Kilpailuun osallistui tänä vuonna upeat kolmetoista tekoa, jotka ovat monilla tavoin edesauttaneet ihmisten työssä viihtymistä, hyvinvointia tai edistäneet yhteiskunnallista vastuuta. Yksittäiset teot koostuivat innovatiivisista työympäristökehittämisen toteutuksista eri toimintaympäristöissä aina jatkuvaan strategiseen työympäristöjohtamiseen. Osallistujat olivat Salo Iot Campuksen lisäksi Caverion, Elisa, Finnair, Nordea, Pontos, Puolustusvoimat, Rikosseuraamuslaitos, Senaatti-kiinteistöt, Suomen Lähetysseura, Tieto, VR ja Wärtsilä.

Vuoden työympäristöteko -kilpailun toteuttivat RAKLI ja FIFMA tavoitteena parantaa työympäristöjohtamisen tunnettavuutta ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Samalla haluttiin tuoda tunnetuksi parhaita caseja työympäristöjen kehittämisen saralla ja viedä näin alaa eteenpäin.

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat Maija Patjas Rapalista, Suvi Nenonen Suomen yliopistokiinteistöistä, Tiia Rauhamäki Technopoliksesta, Minna Borg Sio ry:stä, Marita Salo Henry ry:stä, Jenny Jännäri Kauppalehdestä sekä Tero Helenius Phong Agencystä.

Lisätietoa:
Mikko Östring, johtaja, toimitilat, RAKLI
050 301 8933
mikko.ostring@rakli.fi

Maija Patjas, Puheenjohtaja, FIFMA
0440 312256
maija.patjas@rapal.fi

RAKLI on maamme kattavin ja vaikuttavin kiinteistöjen ja ammattimaisten omistajien, kiinteistösijoittajien ja rakennuttajien järjestö, joka tekee työtä kestävän elinympäristön puolesta.

FIFMA on suomalainen toimitilajohtamisen yhdistys, jonka tavoitteena on kehittää ja ylläpitää jäsentensä ammattitaitoa, kehittää toimitilaympäristöä ja -opetusta sekä edistää kotimaisia ja kansainvälisiä suhteita oman alan piirissä tarjoamalla verkostoitumismahdollisuuden ja tietoa alan kehityssuunnista.