Onnea Ornamo 110 vuotta!

Valokuva Jussi Aalto

Ornamon 110-vuotisjuhlia vietettiin 25.5.2022 Ravintola Vanhassa Veturitallissa Pasilassa. Ornamo on perustettu vuonna 2011, mutta juhlat siirrettiin vuodelta 2021
tähän kevääseen. Tilaisuudessa oli mukana oli lähes 300 osallistujaa.
Kolleegat ja eri alojen suunnittelijat aveceineen pääsivät vihdoin pitkästä aikaa tapaaman  toisiaan.
Tilaisuuden aluksi Ornamon puheenjohtaja Katja Soini piti juhlapuheen, jossa hän painotti muotoilijan työn muutosta. Muuten ohjelma oli vapaata seurustelua, yrityspisteisiin tutustumista, ruokailua, juomailua ja tanssia mahtavan videotiskijukan Riku Rintalan johdolla.
Pukukoodina oli oma syntymävuosikymmen, jota todella moni olikin noudattanut!  Bilepukeutumisessa näkyivät vieraiden omien syntymävuosikymmenten tyylit. Arvonnassa palkintoina oli tuotteita mm. Orient & Occidentin mattoja, Inputin työtuoli ja Edelstein Specialin pyörivä tarjoilualusta & Lindström Groupin ja Bravoon pientavaroita. Kaikki palkinnot on lähetetty voittajille.

Valokuvataustan edessä kuvasi valokuvaaja Jussi Aalto, yleiskuvat otti Ornamon aisantuntija Emmi Putkonen.

Valokuvia voi katsella ja ladata omaan käyttöön täällä:

https://drive.google.com/drive/folders/1WziZbiReAkbg89Cg6hdAok5xm-Toiz9f

Kiitos osallistumisesta ständillä EDELSTEIN SPECIAL, ORIENT & OCCIDENT, MAFI ja FM MATTSOMN MORA GROUP