Ehdota Vuoden sisustusarkkitehtia 2020. Hakuaikaa on jatkettu

Vuoden sisustusarkkitehti 2019 Paula Salonen JKMM, Pariisin Suomen suurlähetystön yläaula.

Sisustusarkkitehdit SIO ry julistaa haettavaksi  Vuoden sisustusarkkitehti 2020 -nominaatin.
Palkinto voidaan myöntää myös toimistolle, jossa on vähintään yksi SIOn varsinainen jäsen.

Vuodesta 1984 lähtien myönnettyjen  tunnustuspalkintojen tarkoituksena on kiinnittää huomiota sisustusarkkitehtuurin kentällä tapahtuvaan kehitykseen ja nostaa esiin merkittäviä toteutettuja kohteita ja niiden suunnittelijoita.

Ehdotuksia palkittavaksi henkilöksi tai toimistoksi voivat tehdä muutkin kuin palkinnon hakijat itse.
Valintalautakunta voi halutessaan jakaa palkinnon myös muulla kuin yllä mainitulla tavalla.

Palkinto julkistetaan kevätkaudella 2020.

Hakemusten tulee sisältää kuvia, kuvaus suunnittelijasta ja riittävät perusteet valinnan tueksi.
Nominaatti ei ole elämäntyöpalkinto.

Hakemukset tulee toimittaa pe 1.11.2019 mennessä os: office@sio.fi.

Tee ehdotuksesi SIOn varsinaisista jäsenistä.

Lopullisen valinnan tekee vuoden 2020 valintatoimikunta, jonka puheenjohtajana toimii vuoden 2019 sisustusarkkitehti Paula Salonen.

Valintatoimikunnan jäsenet: Designmuseon johtaja Jukka Savolainen, sisustusarkkitehti SIO Lars Räihä, sisustusarkkitehti SIO Aino Brandt, sekä arkkitehti SAFA Miia Perkkiö.

Ks. edellisvuosien palkitut

SIOn jäsenlista