Kenties ajattelet silloin ajan tyylivirtauksia? Sohvakalustoa tulee voida näyttää vieraille vielä muutaman vuoden päästä vailla pelkoa oman sosiaalisen arvon alenemisesta.
Tai että tuotetta ei ole valmistettu epäinhimillisissä olosuhteissa.
Ehkä kysymys onkin henkilöstä, joka ei heti leipäänny, jos joutuu sosiaalisiin tilanteisiin?
Eräs ystäväni tokaisi sen kuulostavan ”sellaiselta kapulailmaisulta, joka on kätevä kirjoittaa tavoitteisiin, kun ei oikeasti ole hajuakaan mitä käytännön tekoja tämä voisi tarkoittaa”.
Sisustusarkkitehtuurilla on keskeinen rooli sosiaalisesti kestävien elinympäristöjen luomisessa: suunnittelemme tiloja ihmisen koettaviksi. Ihmiset kokevat elinympäristönsä kokonaisuutena: tunnelmina, tilanteina, askelina paikasta toiseen. Toiset paikat tuntuvat kutsuvilta – kokemuksena sellaisilta, mihin on tervetullut olo.
Suunnittelu yhdessä tiloja käyttävien ihmisten kanssa mahdollistaa yhdessä tehdyn tilan ja jaetun kokemuksen. Osallistujat tuovat mukaan oman käsityksensä turvasta, kiehtovuudesta, inspiroivasta ympäristöstä ja niin edelleen. Samalla jokaisen osallistujan käsitys tilasta muuttuu: siitä tulee jollakin tapaa hänen omansa. Tällä tavoin tila voi olla yhteinen jo ennen kuin sitä on edes rakennettu
Suunnitellessa käytävän vuoropuhelun myötä muodostamme yhdessä käsityksen halutusta lopputuloksesta. Suunnittelijan vastuulla on tehdä osallistuminen mahdolliseksi ja kannatella yhteistä näkemystä läpi monimutkaisen rakennushankkeen lupaviidakkoineen. Yhteissuunnittelun menetelmien ideoiminen on sekä oman suunnitteluprosessin muokkaamista muille osallistuttavaan muotoon että suunnittelutehtävien tekemistä mahdollisimman helposti lähestyttäviksi kutsuviksi ja innostaviksi.
Ehkä sisustusarkkitehtuuria voisikin ajatella kuin vaatesuunnittelua: voimme luoda paikkoja kuin laskoksia, joissa kohdataan ja kuin taskuja, joissa levätä ja olla turvassa – matka lopputulokseen on pino kankaita pöydällä, joita ihmetellä – yksin ja yhdessä. Pandemian vallitessa tarvitsemme uusia tapoja työskennellä materiaalien, värien ja tunnelmien parissa, kun emme voi tavata toisiamme. Aion seuraavaksi kokeilla ”virtuaalista tarrakirjaa”, jonka avulla ihmiset voivat sijoittaa pohjakuvaan erilaisia elementtejä.Toivottavasti omassa mielessäni mainio menetelmä on muillekin kutsuva ja helppokäyttöinen – tai joudun taas harjoittelemaan itselleni mieluisista ideoista luopumista. Kaikki askeleet vievät aina jonnekin.
Britanniassa toimiva yhteiskunnallinen yritys Social Life on määritellyt sosiaalisen kestävyyden seuraavasti: ”Hyvinvointia tukevien ja toimivien paikkojen luomisprosessi, joka ottaa huomioon sen, mitä ihmiset tarvitsevat paikoilta, joissa he elävät ja toimivat. Sosiaalisesti kestävä suunnittelu kattaa fyysisen ja sosiaalisen ympäristön – infrastruktuurin, joka tukee sosiaalista ja kulttuurista elämää, palveluita, osallistumisen mahdollisuuksia ja tilaa ihmisten ja paikkojen kehittymiselle.”