Harppaus opiskelijasta ammattilaiseksi tarkoittaa usealle nuorelle hyppyä tuntemattomaan. Harjoittelu muotoilutoimistossa ei takaa vastavalmistuneelle vakituista työpaikkaa. Omaa suunnittelutoimistoa taas ei uskalla rakentaa tyhjän päälle ilman asiakkaita. Miten lähteä liikkeelle ammattiin?
Muotoilijan tärkein työkalu on luova ajattelu. Muotoilija joutuukin jatkuvasti alttiiksi taloudelliselle hyväksikäytölle. “Heitä joku idea, sinullahan niitä riittää”, “Tule yhteiskehittämään kaupunkia paremmaksi“ tai “Osallistu suunnittelukilpailuun – palkintona lahjakortteja myymäläämme”.
Vastavalmistunut tai työtön muotoilija lähtee helposti mukaan projektiin, josta luvataan näkyvyyttä omalle osaamiselle. Houkutus on suuri, jos muuta ei ole tarjolla. On vain tarve saada nimensä esille ja lisärivi ansioluetteloon.
“Hain maisteriopintojeni aikana työharjoittelupaikkaa muotoilutoimistosta. Työhaastattelussa minulta kysyttiin paineensietokyvystä sekä siitä, jaksanko tehdä välillä pitkää, jopa 12-tuntista päivää. Haastattelijan viimeinen lause oli: tästä ei sitten makseta palkkaa, mutta taukohuoneesta voit ottaa niin paljon myslipatukoita ja kahvia kuin haluat! Olin jokseenkin hämilläni, että työstä ei saisi lainkaan palkkaa. Minulla oli jo AMK-tutkinto takataskussa, ja työkokemusta monista projekteista. Onneksi minulla oli jo silloin riittävästi ammatti-itsetuntoa, joten se työharjoittelu jäi väliin. Ehkä nuorempana aikaisemmissa opinnoissani olisin suostunut saadakseni hyvää kokemusta, mutta en enää. Kokemuksilla kun ei makseta vuokraa tai mitään muutakaan”, kertoo Matilda Palmu, joka opiskelee nyt viimeistä vuotta tekstiilin maisteriohjelmassa Aallossa.
Odotukset muotoilijan ammatista ovat korkealla, kun katsoo alaviistosta alan menestyjien suuntaan. Menestystä ei kuitenkaan kannata alkaa hankkia tekemällä ilmaiseksi omaa työtään, vaikka intohimoammatista onkin kyse.
Kun konsultteja haukutaan “ihmisiksi, jotka myyvät osaamistaan pyytämättäkin”, puhutaan taiteilijoista samaan hengenvetoon “ihmisinä, jotka tekevät työtään intohimosta”. Muotoilijat samaistuvat syystä tai toisesta enemmän tähän taiteilijan asemaan, vaikka tekevät suunnittelukonsultteina työtään. Ollako muotoilija, joka tekee työtään asiakkaille vai taiteilija, jonka työn tulos on itseisarvo? Ovatko arvot hukassa?
“Muotoilun kentällä tosiaan törmää tähän intohimoasiaan. Olipa sitten muotoilija tai taiteilija tai vaikka molempia, ja vaikka kuinka oma työ olisi myös intohimo, täytyy siitä silti saada palkkaa. Toivoisin, että kaikki, niin ammattilaiset kuin opiskelijatkin taiteen ja muotoilun kentällä, kieltäytyisivät työstä, mistä ei saa asianmukaista korvausta. Se on kaikkien eduksi”, sanoo Palmu.
Ammattikorkeakoulussa työharjoittelu on osa tutkintoa ja siitä saa opintopisteitä. Siinä mielessä sitä ei voi verrata työsuhteeseen, eikä työstä ole velvoitetta maksaa. Harjoittelu vaatii myös työnantajalta aikaa ohjaukseen.
Luovuus on intohimoa. Lahjakkuutta. Kykyä. Tietoa. Taitoa. Kekseliäisyyttä. Omintakeisuutta. Oma muotoilijaidentiteetti syntyy näistä aineksista. Sitä ei kukaan voi opettaa, vaan se syntyy sisältäpäin.
Ammattitaitoa on ymmärtää oman muotoiluajattelunsa sisältö ja arvo. Ymmärtää, mitä se juuri minun muotoiluajattelunipitää sisällään. Osata kertoa se julkisesti ja vielä määritellä, mitä sen käyttö muille maksaa.
”Muotoilu on korkeaan koulutukseen ja tietotaitotasoon perustuvaa asiantuntijatyötä. Asiakasyrityksille muotoilu on yhä merkittävämpi arvonluonnin ja kilpailuedun saavuttamisen väline, samalla tavalla kuin myös työn tuloksiin liittyvä aineeton omaisuus. Myyt siis arvoa, jota voidaan parhaimmillaan, liiketoiminnallisesti oikein suunniteltuna, jopa skaalata kansainvälisesti – joko asiakkaan tai sinun itsesi toimesta. Kun puhutaan hinnoista, ei siis puhuta minkä hyvänsä työn hinnoista. Itse asiassa ei tule ylipäätään puhua pelkästään työn hinnasta”, muistuttaa Ornamon lakimies Jussi Ilvonen.