Eurooppalainen yhteistyö – onko sellaista?

Valokuva: Marcel Baechler

Sisustusarkkitehdit Inredningsarkitekterna Ornamo, tuttavallisemmin SIO on suomalaisten sisustusarkkitehtien ammatillinen järjestö. Järjestö on ollut jäsenenä eurooppalaisessa European Council of Interior Architects (ECIA) -järjestössä jo pitkään. Yhteistyö muiden eurooppalaisten sisustusarkkitehtijärjestöjen, saati suunnittelijoiden kanssa on vuosien varrella kuitenkin jäänyt kovin vähäiseksi.

ECIA on muutama vuosi sitten onnistunut luomaan projektin, joka jakaantuu kuuteen osaprojektiin ja on saanut runsaan EU:n yhteisrahoituksen, jonka avulla sitä on edistetty. BCSP-projektinsa (”Building on Connections for a Stronger Profession”) kautta ECIA pyrkii luomaan ympäristön, jonka avulla eurooppalaiset sisustusarkkitehdit ja suunnittelijat voivat harjoittaa ammattiaan tehokkaasti ja mielekkäästi yhteiskunnan hyväksi.
Projektien kautta tavoitteena on saavuttaa seuraavat tavoitteet:

• ammattimaistaa ECIA-organisaatio
• vahvistaa sisustusarkkitehtien ’-ammattia paikallisella, kansallisella ja EU-tasolla
• lisätä ammatin myönteisen vaikutuksen tunnustamista yhteiskuntaan ja ympäristöön, erityisesti osallistumalla eurooppalaisiin ”Green Deal”- ja ”New European Bauhaus” -aloitteisiin.

Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin näyttäisi siltä, että ammatistamme on kohta, eli keväällä 2025, löydettävissä tutkittua ja uskottavaa tietoa siitä, mitkä ammattimme vahvuudet ja mahdolliset maakohtaiset parantamisen kohdat ovat.

Olemme siis saamassa käsiimme työkaluja, joilla voimme varmistaa ammattikuntamme osaamisen nyt ja tulevaisuudessa. Lisäksi voimme vertailla osaamistamme ja vahvuuksiamme muiden eurooppalaisten kollegoiden kanssa. ECIA-projektien kautta on myös muodostumassa runsas lukumäärä erilaisia työkaluja, joita kaikki jäsenjärjestöjen ammattilaiset voivat tulevaisuudessa hyödyntää omassa tekemisessään.

Konkreettisesti eurooppalaisten sisustusarkkitehtien yhteistyö kulminoitunee jatkossakin ECIA-järjestön vuosikokouksen yhteydessä järjestettäviin tapahtumiin. Kokouksiin osallistuvat yleensä edustajia kaikista kahdestakymmenestä jäsenorganisaatiosta, jolloin tilaisuudet ovat oivallisia mahdollisuuksia luoda kontakteja ja keskustella alamme ajankohtaisista asioista.

Pääsin itse osallistumaan tämän vuoden ECIA vuosikokoukseen Luzernin kaupungissa sveitsiläisen organisaation, VSI.ASAI-järjestämänä. Kokoukseen osallistui ennätysmäärä edustajia kaikista jäsenorganisaatioista. Kokouksen yhteydessä oli paljon ohjelmaa ja työpajoja, joissa pyrittiin löytämään yhteisiä tavoitteita ja kehityskohteita ammattiimme liittyen.

Kokouksen jälkimainingeissa todettakoon, että tuollaiset tapaamiset ja tapahtumat ovat todella energisoivia. Jäi sellainen tunne, että työskentelemme pitkälti samalla tavalla, taistelemme samanlaisten haasteiden kanssa ja pyrkimyksemme hyvään suunnitteluun on kaikkia yhdistävä tekijä. Toki jokaisessa maassa on omanlaisensa erityispiirteet, mutta yleisesti katsoen olemme yllättävän yhtenäisessä rintamassa EU-tasolla. Kokouksessa todetut kirjataan muistioihin ja pöytäkirjoihin, mutta kokouksen ulkopuolella ja ympärillä käydyt keskustelut ja syntyneet tuttavuudet jäävät mieliimme pitkäksikin aikaa ja konkretisoituvat välillä.

Omalla kohdallani voin tuoda esille esimerkin aikaisemmin kesällä käydystä kirjeenvaihdosta, jossa ECIA-yhteydestä tutuksi tullut belgialainen kollega tarjosi mahdollista yhteistyökuviota ison asiakkaan puitesopimuskilpailutukseen liittyen. He eivät puitesopimusta saaneet, eikä yhteistyö konkretisoitunut, mutta tämän kaltaista kaipaisin markkinoille paljon enemmän!

Tiiviin yhteistyön ja laajojen verkostojen kautta voimme tukeutua toisiimme ja yhdessä tekemisen kautta löytää ne tavat ja menetelmät, joilla ammattimme kukoistaa jatkossakin!

Lars ’Lasse’ Räihä, hallituksen puheenjohtaja
Paremman ympäristön puolesta – Sisustusarkkitehdit SIO