SIOn Tarton ekskursio 30.9.–1.10.2017

Eesti Rahva Museeum, Viron kansallismuseo.

SIO järjestää arkkitehtuurimatkan kauniiseen ja uudistuvaan Viron Tartoon, jossa tutustutaan sekä
Suomen että Viron arkkitehtuurin historiaan ja nykypäivään. Matka on täynnä, peruutuspaikkoja voi tiedustella Minnalta os: office@sio.fi.

Matka lahden yli tehdään uudella Tallinkin Megastarilla uudesta Länsisataman terminaalista 10:30 lauantaina, takaisin Helsingissä olemme sunnuntaina klo 18:30. Matkan aikana seminaaritilassa kuohuviini tarjoilu ja INNOFUSORIN ohjelmaa akustiikkaan liittyen. Maissa kuljemme bussilla Tartoon, jossa majoittuminen keskustassa sijaitsevassa hotelli Dorpatissa kahden hengen huoneissa. Lauantain ja sunnuntain aikana tutustumme seuraaviin uudiskohteisiin:

Eesti Rahva Muuseum 2016 avattu vanhan sotilastukikohdan kiitoradalle rakennettu näyttävä Viron kansallismuseo.
Museossa on myös maailman ainoa suomalais-ugrilaisen kulttuurin pysyvä näyttely, mikä sopii hyvin juhlavuoden
teemaan. Kohteen on menestyksekkäästi kalustanut PIIROINEN ja projektia meille esittelee heidän edustajansa Timo
Kaivonen sekä museon edustaja.

Suunnitelmissa on myös tutustua suomalaisen arkkitehtuurin historiaan seuraavien Tartossa sijaitsevien kohteiden kautta:
Pauluse Kirik 2016 restauroitu Eliel Saarisen suunnittelema jugend-kirkko.
Villa Tammekann Alvar Aallon suunnittelema yksityiskoti vuodelta 1933.
Viron kansallisarkisto 2017 valmistuneen näyttävän kohteen esittelee meille sisustussuunnittelusta vastanneen Vaikla
Studion edustaja.

Matkan hinta on 125€/hlö ja se sisältää matkat, menomatkan lounaan ja majoituksen hotelliaamiaisineen.

SIOn edustajat matkalla ovat puheenjohtaja Tatu Ahlroos, pääsihteeri Minna Borg sekä varapuheenjohtaja Helena Aalto.

Matka tulee olla maksettu 14.8. mennessä, maksamaton paikkavaraus vapautetaan seuraavalle. Matka on täynnä, peruutuspaikkoja voi tiedustella Minnalta.